keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Att skrämma skrutt är inte svårt, de faller lätt i gråt, men de är ännu lättare att trösta efteråt

Sosiaalisesta noloudestani on ollut puhetta, mutta jatketaan.

Kun kurssilla piti esitellä kirja, en valinnut Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä vain siksi, ettei minulla ole muita ruotsinkielisiä kaunokirjoja. Valitsin nyytin, koska se on loistava. Olen lukiessani kyynelehtinyt, koska samastun pelokkaaseen pikku otukseen, joka ryömii peiton alle vinkumaan säälittävyyttään kun ulkona olisi kahdeksan karusellinen bileet, ilmapalloja ja ilotulitus.

Runosatu on kaikin puolin ihana, erityisesti alkuperäiskielellä, vaikka Kirsi Kunnaan suomennos mitä hienoin onkin.

Tove Jansson oli ehkä coolein ikinä. Kuka lohduttaisi nyytiä on ajaton lohduke ja rohkaiseva, mutta lempeä tuuppaus takapuoleen:

2 kommenttia:

  1. Kyllä kyllä kyllä, niin ihana kirja! Harmi, etten oo vieläkään saanut sitä kokonaan luettua alkuperäisellä kielellä. Toisaalta, kuten sanoit, suomennoskin on aivan ihana. Esimerkiksi tuo "men vem ska trösta knyttet med att säga som det är: stig in och säg godafton så de ser att du är här" on mielestäni jopa parempi suomeksi! Tai ainakin omalla kohdallani osuvampi. Niin osuva, että oli ihan pakko tatuoida se itseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kirja on ehkä jopa ihanin! Tarina ja kuvat ja kieli ja värit ja toi fontti! Ja ihana tatuointi-idea, ei olis mullekkaan pahitteeksi leimata tota lausetta esim. otsaan. "Ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan" on minustakin parempi ja täydellinen myös tatuointia ajatellen, toi ruotsinkielinen olis ehkä turhan pitkä litania:D

      Poista