Ensimmäinen: Poika, jolla oli ilkikurinen virne ja ikuinen puheripuli. Rakasti merirosvoja ja nuhruista Elmeri-nalleaan, johon kukaan muu ei saanut koskea. Ei koskaan heittänyt hiekkaa tyttöjen päälle ja tuli mukaan pusuhippaan. Seisoimme kaulakkain ryhmäkuvassa vuonna 1997.
Toinen: Pitkä hontelo poika, jolla oli krooninen poskiontelontulehdus, ruskeat silmät ja poolopaita ja tukka silmillä. Puhui aina, vaikkei kukaan kuunnellut. Kiusasi kaikkia ja hätääntyi jos joku mukasuuttui. Kiipeili puissa ja roskisten päällä, ja tipahti joka kerta. Oli sisälläkin aina pihalla, mutta osasi tulkita runoja. Tanssimme yhdessä viimeiset hitaat ja pilasimme paahtovanukkaat.
Kolmas: Karvainen koirapoika, joka oli tullessaan kissaa kevyempi, mutta joka nyt täyttää koko sylin. Jolla on sata ja yksi nimeä, vappuhuiskahäntä ja lempi-ihmisensä. Haukumme yhdessä naapureita.
Neljäs hävettää liikaa.
Viides: Mies ja silti poika, joka kiroili esineille viidellä kielellä. Jolla oli musta vyö karatessa, elämässä ja sängyssä, rumia shortseja, lempeät silmät ja raikuva nauru. Piti minusta koska en kysellyt liikaa, mutta halusi tietää kavereitteni kuppikoot. Teki minut hulluksi monessa mielessä. Kirjoitimme rakkaussähköposteja, suutelimme ilotulitesateessa, lumituiskussa ja liukuportaissa, halasimme lujaa, ja lupasimme liikoja.
Ja se poika, jonka näin perjantaina bussin ikkunasta pyyhkivän hellästi lumet Pekka Haaviston vaalimainoskuvan otsalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti